Parempien
valintojen blogi

Tervetuloa oppimaan lisää hyvinvoinnista, terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta!

8 viikon Startti opetti suhtautumaan rennosti uneen – ja unettomuuteen

8 viikkoa kokemus

8 viikon Startissa keskitytään tekemään elämäntapamuutosta asia kerrallaan. Valmennus tähtää terveelliseen ja pysyvään ruokavalioon, josta jokainen saa muokattua itselleen mieleisen.

Jos taustalla on säännöllinen liikuntaharrastus, sitä ei tarvitse eikä kannata lopettaa, mutta uuden liikuntaharrastuksen aloittaminen kannattaa säästää siihen hetkeen, kun uusi tapa ruokailla on jo vakiintunut.

Liikunnan sijaan keskitymme 8 viikon Startissa uneen ja sen merkitykseen. Jos unet eivät ole kunnossa, kannattaa aamuisin mielummin nukkua kuin herätä aikaisin ja lähteä lenkille. Hyvät ja riittävät unet tukevat ja helpottavat ruokavaliomuutoksen tekemistä.

Nukkuminen ei kuitenkaan ole kaikille sitä, että laitetaan pää tyynyyn ja silmät kiinni. Unettomuus tai nukahtamisvaikeudet ovat yleisiä. Väestötutkimusten mukaan noin kolmannes aikuisista kärsii ajoittaisista unettomuusoireista, ja lyhytkestoista unettomuutta esiintyy vuosittain lähes joka viidennellä aikuisella. Unettomuus ja nukahtamisvaikeudet ovat lisääntyneet viime vuosikymmenien aikana erityisesti työtätekevällä väestöllä.

Joillekin käy myös niin, että 8 viikon Startin mukainen ruokavalio tuo vain lisää energiaa. Näin kävi 8 viikon Startin tammikuun 2021 ryhmään osallistuneelle Jari Estolalle.

– Olen ollut aina aika herkkäuninen, mutta vireystason nousun myötä nukkuminen kävi vain entistä hankalammaksi.

Jari kertoo nukahtaneensa helposti, mutta toisinaan heränneensä jo muutaman tunnin kuluttua tosi pieneenkin ääneen tai valoon.

– Ostin kesällä Ouran älysormuksen, ja opiskelin sen avulla, millaisilla jutuilla se antoi parempia tuloksia nukkumisestani. Lopulta tein unesta itselleni jonkinlaisen mörön ja aloin turhaan stressata sen kanssa. Ajattelin, että mun pitää nukkua, ja en vaan pysty.

Jari kävi juttelemassa asiasta myös työterveyslääkärin kanssa ja sai häneltä samat yleiset neuvot illan rauhoittamisesta, kahvin ja sinisen valon välttämiset ja monet muut usein hyvät vinkin. Nekään eivät kuitenkaan tuoneet parempaa lopputulosta.

Armollisuus auttoi

Univaikeuksien takia Jari koki erityistä stressiä 8 viikon Startissa valmennuksen unta käsittelevällä viikolla. Lopulta kaiken kokeiltuaan Jari päätti kokeilla uneen liittyen samaa neuvoa, jonka oli oppinut 8 viikon Startissa ruokailusta – armollisuutta. Hän oivalsi, että ruokailun kanssa kaikki sujui, koska hän oli armollinen itseään kohtaan, miksi se ei toimisi unen kanssa.

Jari huomaa nyt, että parannusta on tullut vaikka edelleen toisinaan hän nukkuu viisi tuntia yössä, toisinaan seitsemänkin.

– Kaveri kerran sanoi minulle, että jos kerran jaksat päivät, niin kai sitten nukun itselleni riittävästi. Jaksan kyllä urheilla, liikkua ja olla mukana kaikessa. Ehkä tämä sitten riittää eikä minua ole luotu nukkumaan niin pitkiä unia.

Vaikka liian vähäinen uni voi toisinaan olla painonpudotusta hidastava tekijä, Jarilla ei niin ole kuitenkaan käynyt. Lyhyistä unista huolimatta Jari on päässyt tavoitteeseensa.

– En mä laihduta, en ole laihduttanut enää pitkään aikaan enää. Tämä on mun elämääni nyt, eikä mikään saa mua palaamaan takaisin siihen vanhaan.

Jari on sallinut itselleen herkkuja lauantaisin. Hän syö pullan tai pienen pussillisen karkkia, mutta toisinaan siitä tulee jopa tukala olokin.

– Olen sallinut sen, mutta en silti tee sitä ihan joka lauantai. Se riittää, että tiedän voivani syödä, jos niin haluan.

Jarin painonpudotustarinan voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Koitko tämän hyödylliseksi? Jaa postaus ystävällesi tai sosiaalisen median tilläsi!

UUSI 8 VIIKON STARTIN RYHMÄ ON ALOITTANUT PAINONPUDOTUSRUOKAVALION SEURAAMISEN 10.10.

Vuoden 2022 viimeinen ryhmä on aloittanut matkansa maanantaina 10.10. ja ehdit vielä hyvin mukaan. 

Ota yhteyttä

Copyright 2022 – 8viikkoa OY – All Rights Reserved